lauantai 22. kesäkuuta 2013

Ennen juhannusta, juhannuksena ja sen jälkeen.


.  

Torstai
Aloitimme juhannukseen valmistautumisen torstai-perjantai välisen yön aikana puistoilulla. Kävimme puistoilemassa yhdessä Riikan ja tyttöjen kanssa ( Ruki,Rena ja Rem) sekä Katja ja Kaisa olivat meidän mukana. Tuli yhteensä oltua puistossa se kolmisen tuntia, loppu ajasta seuraamme liittyä Filip ja Hippi ( sekarotuinen narttu). Puistosta lähdettyämme saimme Hippi tytön meille yökylään.

Perjantai
Alkoikin sillä kun Sirpa soitti että nyt olisi liha kuorma valmiina. Tilaamamme n.60kg sian ja naudan luita oli saapunut ja nyt saimme hakea kuorman kotiin. Tästä kurmasta osa meni Iidalle, osa Daisylle, osa Lauralle, pieni osa Riikalle ja broilerin sydämmet sekä pieni määrä raskaan minun pojille. Kyllä nämä luut ovat olleet todella suuri hitti ja koirat ovat tykänneet erityisen paljon.
Saimme kuorman perjantai iltanan kun oltiin Jeroomin ja Brecon kanssa käymässä vanhempieni asunnolla, jossa kummityttöni kissa Kiti oli hoidossa. Kävimme yhdessä poikien kanssa laittamassa Kitille ruokaa ja vettä että pärjäilee sunnuntaihin asti.
Breco ensimmäiseksi sisälle päästyään huomasi kissan hiekkalaatikon ja juoksi sen eteen heti murisemaan kun luuli kissan olevan siellä sisällä. Hiljalleen Brecon lähestyi hölmönä laatikkoa ja aina lähennyttyään peruttanut höristen, kyllä tuo pikku eläin kuitenkin tajusi loppujen lopuksi ettei kissa ollut siellä sisällä. Brecon mielestä Kiti on todella pelottava kun taas Jeroomin mielestä Kiti on ihana jonka kanssa voi vaikka juoda samasta kupista tai nukkua samalla selkänojalla peräkkäin.
Kiti on alunperin ollut minun kissani mutta muuttanut siskoni luokse ja kummityttöni synnyttyä siirtynyt hänen kissakseen, ja kiti tulee luokseni tai vanhempieni luokse hoitoon aina kun hoitopaikkaa tarvitsee. Jeroom on siis ollut elämässään hyvin paljon kitin kanssa tekemisissä eikä niillä ole ongelmaa toistensa kanssa toisin kun Brecolla ja Kitillä. Breco on nähnyt kitiä muutaman kerran vain ja Kitin kertoessaan olevansa arvojärjestyksessä ylempänä Breco pelännyt kissaa kuollakseen, josta seurannut haukkumista ja murinaa.
Ehti Breco tuolla vanhempieni asunnossa käynnillä pistää vanhempieni takapihankin uusiksi. Olin siis laittanut Brecon Jeroomin kanssa kanssa hetkeksi takapihalle jotta kissa saa olla rauhassa ja saan laittaa kissan ruuat rauhassa niin Brecohan päätti tehdä palveluksen ja tehdä puutarhahommia eli kaivaa nurmikkoa ympäri laattojen ja puuterassin ympäriltä.
Käveltiin sitten poikien kanssa vanhempieni asunnolta kotiin ja kotimatkalla meitä vastaan tuli siili, mitähän siitä seurasi? Jeroom käveli tyynesti ohi hajuja nuuskien kun taas Breco päätti komentaa siiliä liikkumaan no eihän se tietenkään liikkunut niin komentaminen ja haukkuminen yltyi, jouduinkin laittamaan Brecon hihnaan jotta pääsimme jatkaan matkaa ja siili sai olla rauhassa.

Lauantai
eli tänään, päivä alkoi päättäessäni lähteä molempien poikien kanssa tokoilemaan. Pakkasin kamat reppuun ja lähdettin kävelemään hiekkakenttää kohden.
Aloitin treenin Jeroomin kanssa hiomalla seuraamista. Se sujui hyvin sillä Jeroomilla on tällä hetkellä yllättävän hyvä motivaatio treenaamiseen. Harjoittelimme käännöksiä ja hidastuksia. Teimme myös maahan menoja ja yritettiin lisätä niihin nopeutta. Muutama paikkamakuu harjoitus tehtiin myös niin että laitoin Jeroomin paikalleen ja itse liikuskelin ympäri kenttää, heittelin keppejä ja kiviä ympäriinsä. Koko harjoituksen ajan Jeroom pysyi paikallaa lukuunottamatta ensimmäisen kiven heittoa jolloin nousi mutta käskystä meni uudelleen maahan.Tuli tehtyä myös muutama nouto kapulalla ja sitten siirryttiin harjoittelemaan noutoa siiven avulla eli siivin noutoa kuivalla maalla. Alku alkoi lupaavasti Jeroom oli kiinnostunut siivisestä ja otti aloituksen sivulle tulossa eli normaalin noudon tavoin, heittäessäni siiven Jeroom oli jo lähdössä mutta lähti sitten vasta luvalla ja ajattelin tämähän meni lupaavasti ja helposti.. no ei sittenkään Jeroomin päästyä siivelle Jeroom alkoi repiä siivestä sulkia ja alkoi purra siiven luita.. Jeroom ei voinut käsittää miksi sitä ei voinut syödä. No tehtiin sama homma alusta ja ei kun samalla tavalla repiminen jatkui, sitten siirryttiin siivin pito harjoituksiin ja ne suijui oikein mallikkaasti ja ei ollut mitään puremista tai repimistä. Lopuksi kokeiltiin ihan noutona kerran ja JES nyt se toimi! :)
Breco oli aidassa kiinni Jeroomin treenin ajan ja huusi, huusi ja vielä vähän huusi kentän reunalla. Brecon vuoron tullessaan oli pojalla virtaa kuin pienessä pitäjässä ja piti tehdä alkuun heti muutama kunnia kierros kentän ympäri. Sitten päästiin aloittamaan itse tekeminen, seuraamisen alkeita käytiin vähän läpi kun olin siinä lähtiessä unohtanut sivuharjoitus alusta kotiin. Harjoiteltiin Brecon kanssa myös maahan menoa ja vaikuttaa että alkaa tuo rääpäle pikku hiljaa tajuamaan mikä se on, siihen sitten lisättiin pientä paikalla oloa maassa kun tähän asti ollaan tehty paikalla oloa istuma asennossa. Lopuksi tutustuttiin Brecon kanssa myös siipeen ja Brecon mielestä se oli kiva niin kauan kun se lensi tai se ylipäänsä liikku mutta jos se piti suuhun ottaa niin hyi olkoon. No kuitenkin loppujen lopuksi sitä pystyikin ottamaan suuhun hieman pitkin hampain.
Tuli sitten molemmat pojat palkattua yhdessä pallon kanssa ja sitten lähdettiin kotiin.
Kotona pojat sitten nukkuivatkin muutaman tunnin onnellisesti ja sitten saivat luut joita nakertaa.

Kohta alkaa olla juhannus pulkassa ja katsotaan mitä sitä sitten huomenna saadaan aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti