sunnuntai 2. elokuuta 2015

Heinäkuun lopun kuulumiset! :)

(c) Dian Johansson
18.07.2015 Lauantaina Riikka kävi hakemassa Rodan mukaansa ja Roda pääsi näyttäytymään Hyvinkään ryhmänäyttelyssä tuloksena EH2 sillä vaikka tuomari tykkäsi Rodasta ulkonäöllisesti paljonkin niin hieman Rodan käytös oli mies tuomaria kohtaan rokottanut. Roda siis oli kokooma kehässä haukahtanut tuomarille vaikka sitten yksilöarvostelussa ei ollut ollut yhtään mitään ongelmaa käytöksessä. 
Nyt kuitenkin treenaamme lisää kehäkäytöstä varsinkin vahvistamme lisää positiivista käytöstä miehiä kohtaan sillä ne näyttää olevan Rodalle hieman vaikeita tilanteita. 

Alkuviikko meni oikein kivasti melkeimpä päivittäin päästiin nauttimaan uimisesta sekä koira kavereiden kanssa puistoilusta. Tunnelmia näkee paremmin varmasti kuvista. 

21.07.2015 Tiistaina sitten käytiin koiruuksien kanssa kyllä aksaamassakin. Breco pääsi muistelemaan näin kesätauolla vähän oppimiaansa asioita ja tekemään vauhtirataa sekä puomiharjoituksia. Huomasi että tauko oli tehnyt todella hyvää sillä alkuhöyryjen päästelemisen jälkeen poika keskittyi paremmin kuin pitkään aikaan tekemiseen.
Loppuun päästiin vielä Rodan kanssa tekemään vähän putki treeniä, puolin ylösmenoa ja helppoja matalia aitoja ja aidoille irtoamisia. 

22.07.2015 Keskiviikko sitten aloitettiinkin aamu luiden haku reissulla ja siitä suoraan puistoilemaan vielä aamupuistoilut. Päivän kotona levättyään tuli taas iltauintien aika ja sieltä yöpuistoiluun koira kavereiden kanssa. 

Näissä tunnelmissa jatkoimmekin sitten torstain ja perjantain eli uintia oli paljon ja samoin koirakavereiden kanssa puistoilua.


25.-26.07.2015 Lauantaina ja Sunnuntaina  meilllä olikin näyttely viikonloppu edessä eli Eukanuba show 2015. Lauantaina pääsivät koikkeri pojat kehiin Rainer Vuorisen arvosteluun joissa Breco tulosina VAL ERI VAK1 SA PU2 CACIB ja sai kehuja siitä miten hyväluontoinen on sillä edellinen koira oltiin hylätyllä heitetty kehästä ulos kun yritti tuomaria purasta. Samoin Brecosta tuli kehuja siitä miten klassisen kaunislinjainen koira on vaikkakin tuomarin sanojen mukaan kesäturkissa vaikka ei tuolla koiralla ole koskaan ollutkaan enempää turkkia.
Jeroom sitten oli veteraaneissa ja sai kehuja lihaskunnostaa joka tuomarin mielestä oikein hyvä samoin kun tuomari tykkäsi enemmän Jeroomin koosta ja nosti tämän Breco yli paras uros kehässä. Jeroomin lopputulokseksi tuli sitten VET ERI VEK1 SA ROP-VET VSP.

Voinen siis olla erittäin tyytyväinen poikien tuloksiin. :)

Lauantaina sää suosi meitä oikein kunnolla kun aurinko paistoi niin runhtinaallisesti että meni sitten emäntä naamasta että selästä palamaan kun sitten taas sunnuntaina vesisade helli koko päivän hipiäämme.
Sunnuntaina pääsi sitten belgit kehään ja oli Rodan vuoro käydä pyörähtämässä kehässä, tuloksena AVO ERI 2 , sillä kaunis puoli sisko Ruki veti ensimmäisen sijan. Rodalla oli edelleen haasteita käyttäytyä kehässä miestuomarin kanssa, mutta päätimme sitten kehän jälkeen lähteä treenaamaan mieskontakteja näyttely alueelle kera lihapullien ja sieltä saatiinkin muutama ihan kiva kontakti aikaiseksi eli harjoitukset sillä saralla vielä jatkuvat. 


Sitten alkuviikko jatkuikin hyvin arkisissa tunnelmissa kesästä nauttien eli uintia ja koirakavereita sekä pikkusen sinne tottisteluakin mahtui. 

Roda
Jeroom
29.07.2015 Keskiviikkona sitten lähdettiinkin kokeilemaan että mites se jälki sujuisi. Rodan kanssa makkarajälkeä pellolle niin että hieman vaikeutettiin tasoa ja tyhjiä askelmia jätettiin. Ihan huipustihan tuo tyttö ylitti tyhjiä askelmia ja jopa ehkä hieman hämääntyi että miksi niitä makkaroita aina välillä sinne tupsahti. Tästä on siis erittäin hyvä jatkaa ja varsinkin kun itse pääsisi nyt koiran kanssa tekemään niin tutustuu itse paremmin lajiin ja osaa siitä jotain ymmärtääkin kun tähän asti on onneksi ollut Riikka mukana avustamassa ja kertomassa mitä tehdä ja miten. 
Breco
Breco
Jeroom taas pääsi ensimmäiseksi kyykyllä vedetylle jäljelle ja luotin koiraan ehkä hieman liikaa tehdessäni ehkä hieman liian pitkän ja ehkä hieman liian haastavan jäljen huonojen alkulenkkien jälkeen, kun hyvinhän se jäljelle lähti ja se loppuun suoritti. Oli vain havaittavissa oikomista sekä turhaa säätämistä ja pissataukojen pitämistä mikä ei todellakaan olisi suotavaa..
Jeroom
Kun taas Brecon kanssa se kyyhkyllä vedetty jälki meni paremmin kuin osasin odottaa. Vauhtia oli enemmän kuin koskaan ja motivaatio kohdillaan mitä nyt ei loppujen lopuksi kyyhky kiinnostanut sitten sen löydettyään. Kuitenkin oli huomattavasti parempi työskentely kuin edellisellä kerralla vaikka pientä haparointia oli havaittavissa. 

31.07.2015 Perjantaina oli erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä Vappu Alatalon nuppijumppa kisoihin valmistautumisesta. Käytiin hyvin perusteellisesti läpi kilpailuihin valmistautuminen ihan treeni tasolta lähtien askel askeleelta ja siitä että missä mielentilassa mennä kisoihin sekä miten pitää omaa jännistystä kurissa. Siitä millaisella ajatuksella kannattaa kisoihin mennä ja millaisia tavoitteita asettaa vai asettaako ollenkaan? Tästä varmaan kirjoitan täysin uuden kirjoituksen jossa avaan luentoa enemmän.
Saatii kuitenkin todella hyviä niksejä ihan itselle ohjaajana omaan tekemiseen ja ajattelemiseen. Sain todella paljon uusia ideoita siitä miten lähden tämän agi kauden Brecon kanssa nyt aloittamaan ja sen että tavoitteena on startata ne agi kisat oikeasti nyt kun motivaatio siihen kasvoi hurjasti. 



Nyt meillä sitten lähestyy keskiviikon Liettuaan näyttelyihin lähtö ja sitä kovaa vauhtia suunnitellaan ja pohdiskellaan..












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti