sunnuntai 25. elokuuta 2013

Jeroom ja taipparit

Tänään päästiin sitten Jeroomin kanssa kauan odotettuihin spanieleiden taipumuskokeeseen, johon olemme yrittäneet päästä jo pidemmän aikaa mutta vasta nyt meille siunautui paikka.

Lähdimme aamulla aikaisin ajamaan Kouvolan lähelle Elimäelle, Kymen spanieleiden järjestämään taipumuskokeesee. Matka oli pitkä mutta hyvässä säässä hiljaisessa liikenteessä vallan mainio meno matka.
Paikan päälle päästyämme meillä oli noin, tunti odoteltavaa jonka aikana tutustuimme lähialueeseen ja kävimme ilmoittautumassa. Jännäää itse olin nimittäin ensimmäistä kertaa taippareissa..

Kohta alkoikin jo alku puheet tuomareiden osalta ja sitten arvottiin kahdelle tuomarille omat seitsämän koirakon ryhmät. Tuomareina toimi Veli Nurminen ja Anu Korkkarinen. Olimme Jeroomin kanssa viimeisiä arvonnassa ja saimme luvun kahdeksan, joten olimme siis Anun ryhmässä ja ensimmäisinä. Sirpa ( Jeroomin kasvattaja) oli Brecon äidin kanssa myös mukana taippareissa mutta joutui toiseen ryhmään.

Koe alkoi sosiaalisella käyttäytymisellä, jossa olimme ringissä tuomarin yhdessä ja yksitellen siirryimme koiran kanssa tuomarin luokse. Tuomari kyseli koiran perus tietoja ja tervehti koiraa. Jeroom meni oikein ystävällisesti ja iloisesti tuomarin luokse häntää heiluttaen. Siitä sitten pääsimme siirtymään helposti tutustumaan jälkiosuudella käytettäviin linnunraatoihin. Jeroomin mielestä ne oli ihan kivoja mutta vielä kiinnostavampia oli mukana olevat nuoret koira tytöt.

Siitä siirryimme ensimmäisinä suorittamaan sitten jälkiosuutta. Jeroom alkoi jo metsään siirtyessään vetää hihnassa sillä oli tuo vissiin saanu jo jonkinlaisen vainun. Itse olin hyvin rennoin mielin ja tuomarikin mainitsi siitä että niin minusta kuin Jeroomista huokuu rentous. Jäljen alkuun päästyämme, tutustuimme hetken tallattuun alkuun ja talutin hyvin lyhyellä Jeroomia ensimmäiset kymmen metriä jotka oli tarkoitettukin koiralle ohjattaviksi ja sen jälkeen tarkoitus oli päästää Jeroom kuuden metrin liinaan ja lähteä ajamaan jälkeä. Sitähän se poika sitten lähti tekemäänkin, rauhallisesti ja erittäin varmasti poika meni jälkeä eteenpäin. Kulman jeroom meni pienellä rengastuksella mutta muuten todella hyvin, pieni kämmi kävi sillä Jeroom sotkeutui erään puun ympärille. Sain luvan irroittaa Jeroomin liinasta, selvittää sotkun ja antaa sitten kiinni laiton jälkeen Jeroomin jatkaa jälkeä. Niin kuin jäljen tekijä tuohon kommentoi että ei varmaankaan paljon herkempi koira olisi pystynyt jatkamaan itsenäisesti jälkeä mutta Jeroom jatkoi jäljen kunniakkaasti omatoimisesti loppuun ja löysi linnun päästä. Nuuhki ja nosteli lintua jonka jälkeen kiitimme ja pääsimme hetkeski ( noh, moneksi tunniksi autoon odottelemaan haku vuoroon pääsyä.)

Hakuosuus alkoikin sitten monen tunnin kuluttua ja tässä osuudessa jännitin eniten sitä että kuinka Jeroom ottaa laukauksen joka tulee 25 metrin päässä koirasta kiväärillä ammuttuna. Sitten tuli aika lähteä hakuun, päästää koira irti. Jeroom lähti ominaiseen tapaansa hiljalleen tepastelemaan nenä maassa ja irtaantui hyvin noin 15 metriä ja saikin sitten hepulin, mutta rauhoittui äkkiä ja sitten alkoi rauhallinen siksakkiin tepastelu nenä maassa. Laukauksen tullessa Jeroom hetkellisesti säpsähti ja tutki tilannetta mutta nopeasti palautui ampumisesta sekä pääsi jatkamaan haku työskentelyä. Luoksetulo tuomarin pyytäessä oli varman hyvä.

Viimeisenä muttei vähäisempänä oli luvassa vesinouto, siipipukilla. Paikkana toimi metsälammen ranta, jossa oli erittäin pehmeä ja mutainen pohja. Siinä mietinkin että meneeköhän tuo koira sinne, mutta pukin nähdessään Jeroom innostui ja ei malttanut odottaa käskyä edes hakea pukkia, kun olin heittänyt sen reilun viiden metrin päähän. Ilman käskyä Jeroom painoi jorpakkoon ja toi pukin minulle käteen.. wau! Tuomari sitten pyysikin että Jeroomin innostuksen nähtyään onko mahdollista käyttää Jeroomia nollakoirana hakemaan muiden pukit jos joku toinen koira ei suostu omaansa hakemaan mutta jokainen koira ryhmässämme sitten kuitenkin nouti pukin, joten Jeroomin toiselle noudolle ei ollut tarvetta.

Sitten alkoikin piinaava tulosten odottelu.... Sitten se hetki koitti ja pääsimme kuulemaan jokaisen kokeessa olleen koira tuloksen sekä palautteen. Jeroomin palautteen kuullessa palaute oli tälläinen:

"Sosiaalinen käyttäytyminen:
Jeroom on rauhallinen, ystävällinen, itsenäinen, aikuinen koira ja tulee toimeen hyvin ihmisen sekä koirien kanssa.
Haku ja laukaus
Riittävän laajaa hakua. Voisi olla hieman innokkaampi. Käyttää hyvin vainuaan ja on kiinnostunut metsän tuoksuista. Laukauksen jälkeen ihmettelee hetken mutta jatkaa työskentelyä. Hyvä luoksetulo.
Jäljestys
Hyvin, rauhallisesti ohjaten jäljelle. Pääosin maavainuinen, tarkka ja rauhallinen suoritus. Kulma pienellä rengastuksella. Fasaani kiinnisti, Jetoom haisteli ja nosteli sitä. 
Vesityö
Innokas uimati. Tuo riistapukin ohjaajan käteen.
Tottelevaisuus
Jeroom on hyvin tottelevainen
Yhteistyö ja yleisvaikutelma
Rauhallista, vähäeleistä työskentelyä

KOKONAISARVOSTELU: HYVÄKSYTTY!!!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti