perjantai 9. elokuuta 2013

Mökki reissu on nyt ohi...

Lähdettiin siis viime viikon perjantai aamuna klo 04.30 kohti Varpaisjärveä ajelemaan mökille. Pojat pyöri koko aamun jaloissa kun näkivät että pakkasin kamoja ja vein niitä autoon, ihmettelivät varmaan että jäävätkö he kotiin ja jätän heidät kotia, mutta riemu repesi kun pannat tuli esiin ja pääsivät mukaan. Auto matka meni erinomaisesti rauhallisesti ajellessa, kun pojatkin nukkuivat melkein koko matkan ajan. Pysähdyttiin me kolmesti matkan aina hieman jaloittelemaan.


Perille päästyämme siinä puolen päivän aikaan, purimme vain autosta kaikki turhat vermeen mökille ja hyppäsimme uudestaan auton kyytiin ja suunta oliki kohti uimapaikkaa. Taas oli pientä ihmetystä ilmassa että minnehän me nyt mennään, mutta kun matka ei kestänytkään kun vajaat 10 min ja sitten pihalle juoksemaan niin kyllä vauhtia riitti.
Uinti reissullakin Jeroom pääsi yllättämään, sillä ranta oli hyvin jyrkkä reunainen niin ettei siinä veteen mennessä pojilla yletä jalat pohjaan vaan heti alkaa uiminen niin en uskonut että Jeroom olisi niin helposti uimaan lähtenyt mutta Jerppahan päätti oikein hyppiä rannalta veteen keppien perässä. VAU! :) Breco nyt ei vettä arastele vaan paineli siellä menemään milloin ympyrää itsekseen omaksi iloksi ja milloin vesilintujen perässä mennen ja välillä rannalta hyppien, on se kyllä aikamoinen vesipeto.
Uinnin jälkeen mökille päästyämme kävimme hetken rauhoittumassa mutta kappas sitten päätimme lähteä taas liikkeelle ja suuntamme oli kohti mustikka metsää, jossa pojat pääsivät jälleen painelemaan hajujen perässä. Mustikoita keräessä ihmettelin että kun välillä kuuluu nutustelua ja mustikka ämpäri vajoo että mikä on niin Brecohan sitä mustikka ämpäriä tyhjensi.. ei se voinut itse puskista syödä vaan piti sen valmiiksi kerättyjä varastaa. Jeroomille mustikoita tarjotessa se kyllä varmaan minun mielikseni otti ne suuhun, pyöritteli ja sylkäsi maahan eli ei ollut ihan Jeroomin mieleen.
Ja myöhään illalla kävimme vielä uimassa, jolloin Jeroom oli jo hieman väsyneempi eikä pahemmin veteen tullut mutta Brecolla sitä virtaa riitti ja uinti ei sille ole koskaan liian raskasta.

Seuraava päivä alkoi täysin yhtä liikunnallisissa merkeissä kun lähdimme poikien kanssa lenkille, jossa pojat taas painelivat oman tapansa mukaisesti pitkin poikin, Jeroom siististi hajujen perässä ja Breco juoksien ympäriinsä olevinaan hajujen perässä. Samalla reissullahan nuo kyllä löysivät hauen pään, joka oli sitten niin huippu juttu että sitä vähän ratusteltiinkin ennen kuin sain sen pojilta pois.
Lenkin jälkeen pientä lepoa ja luvassa jälleen päivän uinti reissu, tällä kertaa kyllä täysin eripaikkaan eli ajattiin sellainen muutama kilometri rantaa ja sitten mentiin vielä pari kilometriä pitkospuita pitkin järven rantaa ja siellä uintia. Oli hyvä kun ihminen pystyi kävelemään monta kymmentä metriä veteen ilman että vesi nousi puolta reittä korkeammaksi ja pojathan ne tuli perässä ja joutuivat uimaan koko ajan kun ei jalat yltäneet veteen niin hyvät liikunnat siinä tuli pojille. Jeroomin yrittäessä syliin Breco tapansa mukaan alkoi haukkua ja komentaa Jeroomia liikkumaan itse.
Uintia seurasikin sitten mökille paluu ja taas pieni lepo hetki kun lähdin käymään itse ukin luona. Illalla meillä olikin sitten suunnitelmissa lähteä tätini ja hänen husky nartun kanssa kiertämään pieni vaelluslenkki yhdessä koirien kanssa, jolle matkaa tuli se 10 kilometriä. Brecolla oli hieman ennakkoluuloja tuota Melba-tyttöä kohtaa kun taas Jeroom rakastui häneen altayksikön. Brecon tajutessa Melban olevan tyttö, hyväksyi Breco tuon kaverikseen ja kappas kun koko lenkin ajan kulkivat yhdessä leikkien ja juoksen kun Jeroom oman tapansa mukaan tepsutteli tasaisesti koko lenkin. Lenkin loppupuolella on koskenrantaan meno ja pojat mneivät sinne vatsojaan myöten juomaan, ilmeisesti vesi on syvemmällä paremman makuista ja tuo pienempi älykääpiö eli siis Brecohan päätti mennä tuohon virtaavaan koskeen uimaan ja uikin vielä vasta virtaan, voimien loputtua lähti virran mukana uimaan koskea pitkin ja kyllä huusin rannalla.. kappas hetki meni että tuo tajusi uida sivulle päin ja tulla rantaan..Käveltyämme reitti loppuun pysähdyimme mökille päin ajaessa vielä uimassa tuolla jyrkällä rannalla mutta Jeroom ei jaksanut veteen tulla ja Brecokin vain käväsi nopeasti.. Ai että pojat että omistaja oli aktiivisen päivän jälkeen veto veks, saunaan ja nukkumaan ei tarvinnut ketään kahdesti käskeä.

Sitten olikin vaihtunut taas päivä uusi ja samalla aktiivisella rytmillä jatkettiin eli heti aamusta metsä lenkille jossa irti liikkumista vapaassa tahdissa. Lenkin jälkeen suoraan mökin kautta uimaan ja siellä vierähtikin reippaasti aikaa kun molemmat pojat uivat sen verran aktiiviseen tahtiin. Sitten itsellä oli tarkoitus lähteä hakemaan tädiltäni mansikoita, mutta kappas mökiltä lähtiessäni Jeroom jäi nukkumaan ja Breco istua töröttikin auton etupenkillä häntää heiluttaen, joten sittenhän siinä kävi niin että Breco tuli mukaan. Perillä päästiin ihmettelemään hevosia, jotka oli kyllä Brecosta aika ihmeellisiä elukoita..hui. Olisi irti ollessaan varmasti mennyt niille haukkumaan. Sieltä taas mökille tullessa Breco matkusti pelkääjän paikalla katsellen maisemia.. ai jai.. toivottavasti ei tule tapaa kun kontissa matkustamiseen kuitenkin opetettu. (: Päivä päättyi sitten 5 km pyörälenkkiin metsätiellä. Jeroomille täysin tuttua hommaa mutta Brecolle täysin uusi tuttavuus tuo pyörä, koko matkan ajan tuo rääpäle juoksi pyörän vieresäs haukkuen ja muristen pyörälle, vauhdin kiihtyessä juoksi entistä kovempaa ja vauhdin hidastuessa alkoi juoksa pyörän ympräillä haukkuen.. lenkin jälkeen oli kyllä niin läähättävää sakkia mökillä että käytiin lähi pellolla hieman loppukävelemässä että hieman noiden olo tasaantuisi. Uinti reissu taas yöllä ja sitten unta pattiin, eikä tarvinnut taaskaan pyytää syömään tai nukkumaan kahdesti.

Seuraava kokonainen päivä vaihtui ja suunnitelmissa aamulenkin jälkeen oli venereissu eli päätin lähteä poikien kanssa veneellä liikkeelle soutelemaan vähän järvelle. noh.. sehän reissu alkoi vauhdikkaasti: Päästin pojat autosta normaaliin tapaan ja lähdin itse irrottamaan venettä puusta, siinä vaiheessa Breco oli jo uimassa ja Jeroom hajujen perässä. Yht äkkiä Breco sai vainun ja singahti kohti pusikkoa, kuului kaksi kovaa kiljahdusta ja pusikosta juoksee minua kohti nuori pupu Breco perässään.. sain Brecon napattua viereltäni kiinni kun Jeroom jo lähti pupun perään, ehdin karjaista Jeroomin perään eikä sitten enään kuulunut mitään.. iskin Brecon kiinni ja lähdin katsomaan minne Jeroom meni, no en ehtinyt kävellä kuin muutaman kymmenen metriä ja siellä pupu kuolleena maassa niskat nurin Jeroom vierellä lähättäen.. eli siinä sen pupun tarina. Kohta heitin pojat veneeseen ja olin lähdössä soutelemaan niin eiköhän noin kymmenen metrin päästä rannasta Breco päätä hypätä veneestä veteen ja juosta rantaan etsimään tuota pupua jonka perään en antanut Brecon lähteä, siinä sitten hyppään veneestä Brecon perään ja haen sen takaisin veneeseen.. ei kyllä siitä reissusta tullut oikein mitään kun koko ajan piti Brecoa veneessä vahtia ettei hyppää etsimään sitä pupua tai muuten lähde hyppäämään vesilintujen perään, Jeroomille tuo veneily on tuttua niin sehän siinä vaan nuuski ilmaa ja istuskeli veneen keulalla... aika äkkiä tultiin sitten rantaa, pojat autoon ja mökille. Päätimme sitten kuitenkin illalla lähteä kiertämään taas sen pidemmän lenkin jonka kiersimme jo aikaisemmin reissun aikana ja uinnit päälle, niin kaikki oltiin taas väsynyttä sakkia.

Sitten aamu alkoikin ei niin tavallisella metsä lenkillä vaan tuolla 10 kilometrin vaellus reissulla, jossa pojat pääsivät painelemaan taas mielin määrin. Jeroomista jo näki että alkaa olla hieman tassulla painoa niin menimme hieman maltillisemmin tämän reissun ja nähtiinhän me kyy tällä reissulla, luojan kiitos minä näin mutta pojat ei..juoksivat vain sen yli. Kävimme poikien kanssa yhdessä ukin luonakin, kun ukki niin tykkää pojista ja jeroom varsinkin tykkää ukis, monesti ukin nähtyään istunut vain vierellä ylväästi ja ollut silitettävänä. Breco taas ei ole ukkia aijemmin nähnyt kuin kerran ja sekin hyvin nuorena, nytkään ei oikein ottanut kontaktia ukkiin kun oli täysi meni päättä tutkimassa uusia paikkoja. Sieltä sitten päivän uintireissulle ja mökille lepäämään, illalla tavallinen metsäkävely rauhallisesti jossa pojat saivat liikkua omaan tahtiinsa omia menojaan ja päivä pulkassa.
Yöllä päästin pojat vielä mökin pihaan pissalle ja sain kyllä sellaisen sydänkohtauksen että.. mökin pihassa on vain yksi pieni valo joka sekään ei valaise kuin oven edustan. Noh Breco sai vainun ja painui puskaan kovaa vauhtia haukkuen, yhtäkkiä pysähtyen ja julmetusti haukkuen, en voinut tietää mikä siellä on kun Breco on metrin korkusessa heinikossa haukkuen juoksee ympyrää jonkin ympärillä, juoksen sisään hakemaan taskulappua kuuluu kiljahdus ja Breco tulee luokse eli ilmeisesti Brecoa sattui johonkin, jokin puri sitä tai jotain vastaavaa. Koira käytiin läpi moneen kertan eikä mitään ulkoisia merkkejä sattumisesta löytynyt. Sittenhän minä meen sinne puskaan harjan kanssa selvittämään mitä siellä oli, no enhän viittinyt sitten silloin yöllä sinne puskaan kovin syvälle mennä kun en tosiaan tiennyt mikä se oli, kuului vaan liikettä että jokin siellä oli.. tähän päiväänkään mennessä ei ole selvinnyt mitä siellä oli kun molemmat pojat olivat hyvin kiinnostuneita heinikosta seuraavana aamuna.

Viimeinen kokonainen lomapäivä alkoi rauhallisesti peltolenkillä ja uintireissulla. Päivän pojat saivat liikkua vapaasti pihassa leikkien ja puuhaillen omia juttujaan, jotta pääsevät hieman kroppaansa tasoittamaan kun liikuttiin monta päivää hyvin aktiivisesti putkeen. Ajoissa nukkumaan ja tänä aamuna lähdimme jo 07.00 ajamaan kohti helsinkiä.
Nyt ollaan sitten kotona ja pojat erittäin väsyneitä, varmasti nukkuvat muutaman päivä. Onneksi saavat huomisen päivän täysin levon kanssa kun itse lähden Turkuun niin pojat ovat päivän keskenään niin että Katja käy kuitenkin käyttämässä pojat päivän aikana pissalla.

tässä meidän reissun kuulumiset lyhyesti, kyllä ehti viikossa sattua ja tapahtua. (:



























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti