Jeroomin kolmas poika onkin muuttanut Lahteen, mutta hänen perheestään en vielä tiedä enkä ole heitä tavannut mutta toivottavasti heidät saan vielä tavata ja pitää heidänkin kanssaan yhteyttä.
Kuvia tuli otettua jonkin verran pentujen paineista mutta en ole vielä saanut niitä koneelle asti lisättyä mutta kyllä ne kuvat tulen tänne vielä lisäämään ajan kanssa kunhan ehdin.
Pojat saivat kasvattajalta mahti tuomisia kotiin vietäväksi: monta kyyhkyä, kyyhkyn siipiä, kylkiluita ja muita herkullisia luita kaluttavaksi. Jes, päästään taas vetämään jälkeä kun on kyyhkyjä pakastin täynnä ja siivillä päästää harjoittelemaan vesinoutoa taippareita varten. kivaa!
Breco ehti tänään käydä ystävänsä sakemanni Kaisan kanssa riehumassa metsässä. On noilla kyllä mahtavat leikit keskenään vaikka se saattaa ulkopuolisesta näyttää hieman rajulta.
Päivä jatkui yhdessä Riikan ja Riikan äidin kanssa käydessä itäkeskuksessa hakemassa koiran ruokaa mahti tarjouksesta. Breco sai taas 10 kiloa ruokaa eli ei pitäisi ihan heti loppua kesken. Meillä oli mukana oikein pentu lauma, kun mukaan pääsivät Riikan kaksi belgi kasvatti pentua jotka ovat vielä kotona odottamassa rakastavaa kotia sekä Riikan äidin sheltti pentu Friida.
Reissulta kotiuduttua, meille tuli kyläilemään Riikka yhdessä Rukin, Renan ja Remin kanssa sillä meillä oli sitten suunnitelmissa lähteä hieman tokoilemaan.
Tokoilemaan päästiin ruohokentälle jossa oli valmiina hyppyesteitä sekä A-esteitä joilla oli mahdollisuus treenata. Jeroom oli erittäin hyvässä vireessä ja tehtiin tuon vanhan herran kanssa alo sekä avo liikkeitä kun tarkoitus on saada Jeroom kunnon koekuntoon heinäkuuksi. Seuraaminen tuntui menevän hyvin ja innolla samoin kun liikkeestä maahan menot oli nopeita. Liikkeestä seisominen tarkkaa, luokse tulo vauhdikas sekä hyppy onnistunut. Jeroomin osalta siis erittäin hyvä treeni.
Breco taas tunnetusti huusi kiinni ollessaan Jeroomin suorituksien ajan ja päästettään hommiin oli pojalla intoa ja energiaa erittäin paljon. Hieman kokeiltiin taas seuraamista ja muisteltiin perusasento harjoituksia alustalla, lähdettiin hakemaan maahan menoa sekä paikalla oloa. Hyppy oli erittäin suuri yllätys että Breco tajusi sen heti ja innosta tihkuen tarjosi sitä sen minkä kerkesi. Palkkana toimi erittäin hyvin patukka jonka kanssa tuli sitten vedettyä hurjia kunniakierroksia. On se hieno ja pätevä pieni eläin. <3
Ilta huipentui sitten yöpuistoiluun toko porukan voimin. Palloja, keppejä ja muutenkin vapaata liikuntaa mukavassa (ja hieman väsyneessäkin ainakin juttujen perusteella) seurassa. Hieman Brecolla oli havaittavissa mahdollisesti takapäässä jumia, joten kuulin olevan mahdollisuus koirahierojaan. Sitä täytyykin harkita vakavasti.
Nyt pojat jo vetävätkin unta pattiin täysillä vatsoilla, joten eiköhän huomenna jaksa taas touhuta uusia juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti